Japanilaista aterointia kotioloissa ja olutjuhlissa

Päädyin sattumalta keskelle japanilaisten lauantai-illan päivällistä. Löytämäni guesthouse Nikkossa oli hyvin pieni, mutta kotoisa – jopa siinä määrin että koska vieraita ei erityisemmin ollut minun lisäkseni, niin he päättivät ottaa urpon ganjinin mukaan ruokapöytäänsä. Pöytä tietysti oli noin neljäkymmentä senttiä korkea ja sen ympärillä istuttiin tyynyillä polviltaan. Ruokana oli nuudeleita ja kokkina toimi naapuritalon isäntä.

Nuudelipata ennen nuudeleiden lisäämistä. Kuva otettu MacBookin kameralla käsivaralta tähtäilemällä. 

Nuudeleita on täällä moneen lähtöön ja nyt en kuollaksenikaan muista mikä tämän nuudelilaadun nimi oli. Joka tapauksessa nuudelit olivat paksuja eivätkä perusprisman ohuita nauhoja. Nuudeleita varten keitettiin aluksi liemi, johon tuli tofua, joitakin vihanneksia ja sieniä sekä silputtu kana. Mukaan kaadeltiin myös erinäköisistä pulloista jotakin, jonka syvimmästä luonteesta en myöskään täysin saanut selvää (enkä kehdannut vakoilla aivan liian töykeästi). Lientä valmisteltiin huolella ennen kuin nuudelit lisättiin vasta aivan lopussa juokkoon. Lopulta iso pata kannettiin keskelle ruokapöytää erillisen keittimen päälle.

Juomaksi tarjoiltiin vettä, jossa oli aitoja Nikkolaisia jääpaloja. Nämä jääpalat valmistetaan talvella jäätyneestä lähdevedestä, joka sitten kuutioidaan ja taltioidaan pakastimiin tulevaa käyttöä varten. Ilmeisesti jääpalat ovat täällä tärkeä juttu, koska tietyt firmat saavat elantonsa jäästä.

Isännät antoivat (tai pakottivat) minut aloittamaan nuudeleiden lastaamisen omaan kulhooni. Otinvälineinä toimivat hyvin isot tikut, joihin minulla oli hieman huono tuntuma. Sain kuitenkin ujutettua joitakin nuudeleita uimaan kippooni  siedettävän vähäisellä räpiköimisellä. Lientä ja muita ainesosasia lisättiin kulholle erikseen kauhalla.

Maku oli aika mieto, joskin hyvä. Vähän samanlainen kuin perus kananuudeleissa, joita voi ostaa suomessakin. Mutta elämyksenä tärkeämpää oli tunnelma. Harva pöytäseurueessa osasi puhua englantia, mutta minä sentään opin kehumaan ruokaa japaniksi. Opin myös sen että nuudeleita tikkujen avulla imaistessa pitää pitää mahdollisiman kovaa ’slurppausääntä’. Olisin kuvitellut että se olisi kenties epäkohteliasta tai jotakin mutta päinvastoin. Mitä kovaäänisemmin osasit syödä, sen parempi. Majatalon isäntä kyllä selitti että kyse on siitä että nuudelit pitää nauttia kuumina, ja imemisäänellä oli jotakin tekemistä sen kanssa miten kuumana nuudelit voi vetää. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kokemus lauantai-illan reissaajalle.

Seuraavana päivänä päädyin paikallisille minimarkkinoilla, jossa oli jonkinlainen ”tunnista oikeat tuotteet” tyyppinen makutesti. Mukana oli vesitesti, lihatesti, kastiketesti, jougurttitesti ja jäätelötesti. En ole aivan varma mitä siinä todellisuudessa testatiin, mutta joka tapauksessa sain kaikista kohdista väärät vastaukset :). Yritin vain valita parhaimman tuotteen kahdesta vaihtoehdosta, joten en tiedä kenessä oli vikaa.

Olutjuhlat

Olutjuhlat olivat jo aikapäivää sitten, mutta menköön nyt tässä blogissa kronologisesti käänteiseen järjestykseen.

Tiedekonferenssin järjestäjät järjestivät meille myös olutjuhlat japanilaiseen tapaan. Tämä tarkoitti sitä että kokoonnuimme ”Kirin Beer Garden” –nimiseen ravintolaan Sapporossa. Ruokana oli sipuleita, kaalia ja lampaanlihaa. Kasvikset ja liha piti itse paistaa grillissä, jollainen löytyi jokaisesta pöydästä. Ennen paistamista päälle piti kuitenkin pukea muovinen esiliina, jotta roiskuva rasva ei likaisi vaatteita. Grillaamiseen annettiin erityiset ohjeet. Kasvikset piti sijoitella ritiliän ympärille ja keskelle kasattiin lihat.

Kun tavara vaikutti kypsältä, sen saattoi nostaa erilliseen kulhoon, johon kaadettiin etukäteen hyvin maukasta grillikastiketta. Sieltä tuotteet sitten lapioitiin tikulla suuhun ja jodlattiin Kirinin omalla oluella kurkusta alas. Tapahtuma oli tyypiltään ”eat and drink all you can”, joten lihaa ja kasviksia virtasi pöytään sitä tahtia kuin niiitä sai upotettua. Lampaanliha oli oikeasti todella maukasta, jopa siinä määrin että ajattelin että sitä pitää kokeilla grillata joskus myös kotopuolessa. Loppupeleistä pelkkää lihaa ja sipulia ei kuitenkaan jaksa vetää loputtomiin (toisin kuin olutta, jota suomalaiseen uppoaa reilusti enemmän kuin paikallisiin. Meidän pöytäseurueemme, johon kuului myös toinen suomalainen, Australialainen ja kaksi ruotsalaista, olikin viimeinen, joka paikalta ajettiin pois). Erikoinen kokemus joka tapauksessa, ja kenties tällaisille ravintoloille voisi olla suomessakin kysyntää (ellei näitä sitten jo ole heltsinkissä).

Tämä tältä erää.