Japanilaista aterointia kotioloissa ja olutjuhlissa

Päädyin sattumalta keskelle japanilaisten lauantai-illan päivällistä. Löytämäni guesthouse Nikkossa oli hyvin pieni, mutta kotoisa – jopa siinä määrin että koska vieraita ei erityisemmin ollut minun lisäkseni, niin he päättivät ottaa urpon ganjinin mukaan ruokapöytäänsä. Pöytä tietysti oli noin neljäkymmentä senttiä korkea ja sen ympärillä istuttiin tyynyillä polviltaan. Ruokana oli nuudeleita ja kokkina toimi naapuritalon isäntä.

Nuudelipata ennen nuudeleiden lisäämistä. Kuva otettu MacBookin kameralla käsivaralta tähtäilemällä. 

Nuudeleita on täällä moneen lähtöön ja nyt en kuollaksenikaan muista mikä tämän nuudelilaadun nimi oli. Joka tapauksessa nuudelit olivat paksuja eivätkä perusprisman ohuita nauhoja. Nuudeleita varten keitettiin aluksi liemi, johon tuli tofua, joitakin vihanneksia ja sieniä sekä silputtu kana. Mukaan kaadeltiin myös erinäköisistä pulloista jotakin, jonka syvimmästä luonteesta en myöskään täysin saanut selvää (enkä kehdannut vakoilla aivan liian töykeästi). Lientä valmisteltiin huolella ennen kuin nuudelit lisättiin vasta aivan lopussa juokkoon. Lopulta iso pata kannettiin keskelle ruokapöytää erillisen keittimen päälle.

Juomaksi tarjoiltiin vettä, jossa oli aitoja Nikkolaisia jääpaloja. Nämä jääpalat valmistetaan talvella jäätyneestä lähdevedestä, joka sitten kuutioidaan ja taltioidaan pakastimiin tulevaa käyttöä varten. Ilmeisesti jääpalat ovat täällä tärkeä juttu, koska tietyt firmat saavat elantonsa jäästä.

Isännät antoivat (tai pakottivat) minut aloittamaan nuudeleiden lastaamisen omaan kulhooni. Otinvälineinä toimivat hyvin isot tikut, joihin minulla oli hieman huono tuntuma. Sain kuitenkin ujutettua joitakin nuudeleita uimaan kippooni  siedettävän vähäisellä räpiköimisellä. Lientä ja muita ainesosasia lisättiin kulholle erikseen kauhalla.

Maku oli aika mieto, joskin hyvä. Vähän samanlainen kuin perus kananuudeleissa, joita voi ostaa suomessakin. Mutta elämyksenä tärkeämpää oli tunnelma. Harva pöytäseurueessa osasi puhua englantia, mutta minä sentään opin kehumaan ruokaa japaniksi. Opin myös sen että nuudeleita tikkujen avulla imaistessa pitää pitää mahdollisiman kovaa ’slurppausääntä’. Olisin kuvitellut että se olisi kenties epäkohteliasta tai jotakin mutta päinvastoin. Mitä kovaäänisemmin osasit syödä, sen parempi. Majatalon isäntä kyllä selitti että kyse on siitä että nuudelit pitää nauttia kuumina, ja imemisäänellä oli jotakin tekemistä sen kanssa miten kuumana nuudelit voi vetää. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kokemus lauantai-illan reissaajalle.

Seuraavana päivänä päädyin paikallisille minimarkkinoilla, jossa oli jonkinlainen ”tunnista oikeat tuotteet” tyyppinen makutesti. Mukana oli vesitesti, lihatesti, kastiketesti, jougurttitesti ja jäätelötesti. En ole aivan varma mitä siinä todellisuudessa testatiin, mutta joka tapauksessa sain kaikista kohdista väärät vastaukset :). Yritin vain valita parhaimman tuotteen kahdesta vaihtoehdosta, joten en tiedä kenessä oli vikaa.

Olutjuhlat

Olutjuhlat olivat jo aikapäivää sitten, mutta menköön nyt tässä blogissa kronologisesti käänteiseen järjestykseen.

Tiedekonferenssin järjestäjät järjestivät meille myös olutjuhlat japanilaiseen tapaan. Tämä tarkoitti sitä että kokoonnuimme ”Kirin Beer Garden” –nimiseen ravintolaan Sapporossa. Ruokana oli sipuleita, kaalia ja lampaanlihaa. Kasvikset ja liha piti itse paistaa grillissä, jollainen löytyi jokaisesta pöydästä. Ennen paistamista päälle piti kuitenkin pukea muovinen esiliina, jotta roiskuva rasva ei likaisi vaatteita. Grillaamiseen annettiin erityiset ohjeet. Kasvikset piti sijoitella ritiliän ympärille ja keskelle kasattiin lihat.

Kun tavara vaikutti kypsältä, sen saattoi nostaa erilliseen kulhoon, johon kaadettiin etukäteen hyvin maukasta grillikastiketta. Sieltä tuotteet sitten lapioitiin tikulla suuhun ja jodlattiin Kirinin omalla oluella kurkusta alas. Tapahtuma oli tyypiltään ”eat and drink all you can”, joten lihaa ja kasviksia virtasi pöytään sitä tahtia kuin niiitä sai upotettua. Lampaanliha oli oikeasti todella maukasta, jopa siinä määrin että ajattelin että sitä pitää kokeilla grillata joskus myös kotopuolessa. Loppupeleistä pelkkää lihaa ja sipulia ei kuitenkaan jaksa vetää loputtomiin (toisin kuin olutta, jota suomalaiseen uppoaa reilusti enemmän kuin paikallisiin. Meidän pöytäseurueemme, johon kuului myös toinen suomalainen, Australialainen ja kaksi ruotsalaista, olikin viimeinen, joka paikalta ajettiin pois). Erikoinen kokemus joka tapauksessa, ja kenties tällaisille ravintoloille voisi olla suomessakin kysyntää (ellei näitä sitten jo ole heltsinkissä).

Tämä tältä erää. 

Punainen liha aiheuttaa syöpää?

Foliohatut päähän.

Nobel voittaja, ihmisen papilloomaviruksen ja syöpien yhteyden osoittanut, Harald zur Hausen piti tuossa eräänä päivänä puheen, jossa hän pohti minkä vuoksi punainen liha näyttää aiheuttavan suolistosyöpää. Tiedetään nimittäin että kaikissa teollisuusmaissa, joissa syödään punaista lihaa, on huomattavasti korkeampi riski sairastua suolistosyöpään kuin muissa maissa. Esimerkiksi Japanissa, jossa punaista lihaa syötiin vain vähän ennen toista maailmansotaa, syöpäriski on kasvanut selvästi sen jälkeen kun pihvit ilmestyivät menuun.

Syyksi on aiemmin ehdotettu että rasvassa paistetussa lihassa on niin paljon paistamisesta aiheutuvia karsinogeenejä, jottanotta se lisää syöpäriskiä. Todellisuudessa kuitenkin kalaa ja kanaa valmistetaan samalla tavoin ja ne eivät näytä altistavan ihmisiä suolistosyöville. Mikä siis saattaisi olla todennäköinen selitys tautiriskin kasvulle?

Tiedetään että monet syövät johtuvat viruksista, jotka pistävät solujen toimintamekanismit sekaisin ja siten häiritsevät kehon itsesäätelymekanismeja. Zur Hausen ehdotti että nautaeläimissä saattaisi olla virus, joka ei kuole valmistusvaiheessa silloin kun liha jätetään raa’aksi tai mediumiksi. Hän patistikin tutkijoita etsimään mahdollisesti uutta virusta naudanlihasta.

Voi siis olla mahdollista (mutta ei millään tasolla osoitettua), että nautaeläimissä oleva virus aiheuttaa meissä syöpää. Täten tätä argumenttia voi käyttää perusteluna, jos haluaa syödä pihvin kypsänä ilman että haluaa vaikuttaa sivistymättömältä makujuntilta.

Mielenkiintoista nähdä mitä tutkimus tulevaisuudessa pystyy sanomaan tästä asiasta. Joka tapauksessa punainen liha ei selvästikään ole meille hyväksi. Tai kenties kyse onkin jostakin muusta tekijästä, joka vain sattuu sopimaan hyvin yhteen pihvi-ihmisten kanssa. Foliohatusta tuskin on kuitenkaan apua – mutta ei varmasti haittaakaan, kunhan ei aja pipo silmillä.

Ajantappamista lentokentällä

Istua tapitan parin tunnin yöunien jälkeen Sapporon lentokentällä. Olin näköjään vähän turhan hätäinen aamutoimissa koska koneen odotteluun jäikin pari tuntia aikaa. Yöllä oli pari pientä maanjäristystä, mutta ilmeisesti niistä ei täällä kannata juuri välittää. Silti Suomen jykevään maaperään tottuneelle kaksikymmentäkerroksisen talon nitiseminen ja natiseminen maanjäristyksessä ei ainakaan yöunia paranna.

Tänään on ohjelmassa lento Tokioon ja sieltä junailu Nikkoon. Nikko on vanha temppelikylä, joka ainakin oppaiden mukaan on yksi kauneimmista paikoista Japanissa. Tarkoitus on viettää yö paikallisessa hostellissa/ryokanissa ja lähteä heti aamuvarhaisella (ennen turistibusseja) tutustumaan zenbuddhismin ja shintolaisuuden metsien siimeksissä tapittaviin kappeleihin. Minulla ei ole mitään kameraa tällä matkalla mukana (lukuunottamatta vanhan Nokian pikselimössöä tai MacBookin kameraa), joten se auttaa itse asiaan keskittymisessä.


Temple in the Mist by ~henroben on deviantART

Muutamia satunnaisia huomioita Japaniasta

Japanilaiset tykkäävät oluesta, viskistä ja miekoista (ja paikallisen naisväestön sotavarustuksesta päätellen myös lyhyistä hameista.) Hieno maa. Todellisuudessa kukaan länsimaalainen ei voine koskaan kotiutua Nipponiaan. Me olemme aina ganjin (”ulkopuoliset ihmiset”). Mutta meissä japanialaisissa ja suomalaisissa on paljon samaa, kuten olen huomannut keskustellessani vakiokuppilan pitäjän kanssa. Me olemme ujoja, hiljaisia, ystävällisiä, emmekä yleensä räyhää. Ja suhteemme ulkomaalaisiin lienee loppujen lopuksi hieman samanlainen. Itsehän en edes tunne tai halua tuntea omia naapureitani, joten eikai muitakaan voi syyttää sisäreisien lämmittelystä.

Joka tapauksessa, täällä asiat toimivat sujuvasti. Suomessa on tottunut siihen että VR:n junat tulevat kuin Väyrysen presidenttiehdokkuus. Mutta Nipponin veturikuskien juna on korkeintaan kaksi sekuntia myöhässä. Sama täsmällisyys näkyy kaikkialla muuallakin, ja se on kaunista. Kun metroaseman automaatti rupeaa kitisemään, niin ei mene kuin puoli minuuttia ja miehittämättömän aseman luokse saapuu korjaaja polkupyörällä sotkien.

Majoituspaikkani Sapporossa on karttojen mukaan ”love hotel” korttelissa (tai ainakin kivenheiton päässä siitä). Oma hotellini on kyllä ihan tavallinen ja siellä ei rakkautta ole sen enempää kuin muuallakaan. Mutta alueella on mitä merkillisimpiä pikkukapakoita. Olen jo päätynyt lyhytaikaiseksi vakioasiakkaaksi paikkaan, jossa on ehkäpä kuusi istuinta. Pubissa on seinillä muutamia tuhansia CD-levyjä, elokuvia ja kirjoja. Kokoa koko paikalla on ehkäpä viisitoista neliötä, mutta sydäntä lienee varmasti enemmän kuin yhdessäkään suomalaisessa juottolassa, jossa olen koskaan käynyt. Paikan omistaja on joskus asunut ameriikoissa ja siksi olen päässyt hyvin juttuun hänen kanssaan (koska puhumme samaa murretta). Hänellä on samanikäinen tytär kuin minulla poika, ja muumit ovat kova juttu kummassakin perheessä. Löysin myös mielenkiintoisen syvällä maan alla olevan pienen pubin, jossa on myynnissä 250 eri olutmerkkiä. Paikan seiniä koristaa tuhannet vuosikymmenten varrella kerätyt oluttölkit ja –pullot. Löysin joukosta myös Kukon, Koffin, Karhun ja Lapparin peltihylsyt. Omistaja kertoi käyneensä suomessa ja rahdannensa tölkit Japaniin asti, joten omistautumista olueen siis löytyy. 

Sapporo by ~Tofuuuuu on deviantART

Riisit professoreiden housuilla

Noniin,

Tänään käväisin Jagaimo housesessa asentamassa Jagaimohouse special tanuki rice –annoksen vatsaan. Kaikki ruoka-aineet olivat hyvin tuttua suomalaiseen makuun, mutta harvinaisia samalla lautasella. Oli maksapihvejä japanilaistyyppisen ruskeakastikkeen kera, riisiä, currykastiketta, paneroituja ja uppopaistettuja sipuliperunapalloja, paneroitua ravunpyrstöä, perunasalaatilta maistuvia palloja ja salaattia, jonka kastike maistui epäilyttävästi reissumiehelle (…sille leivälle). Kurlaus tapahtui Sapporon omalla oluselle, ja nälkä lähti. Eipä kovin suuria tunteita herättänyt tämä ateria, mutta olipahan käypää kaloria vatsamakkaroiden hengissäpitimiksi.

Päivällä konferenssissa bioteknologiayritys Qiagen tarjosi kaikille lounaaksi japanilaisen setin erinäköisiä makupaloja sushista hedelmiin. Suurelle osalla länkkäreistä ongelmaksi muodostui länsimaisten ruokavälineiden puute. Oli monennäköistä yrittäjää, jotka epätoivoisesti koettivat lapioida sushit ja riisikakut naamaariin kahden tikun lusikkaotteella. Ja ne jotka yrittivät saksiotetta olivat vielä hauskempi näky. Riisit olivat useammankin professorin housuilla ja sitten naureskeltiin nolosti. Epäilen että rofessoreille taisi jäädä nälkä, kun ei enää kehdattu yrittää uudestaan. Itsehän olen tietysti paljon parempi ihminen, koska minulta tikuilla huitominen sujuu kutakuinkin kelvosti. Olin siis edukseni länsimaista yhteisöä edustettaessa. Ei me kaikki olla pelkästään peukaloita.

Todellisuudessa opettelimme emännän kanssa tikuilla aterioimisen jalon ammatin ennen kiinanmatkaamme. Tämä taito ei onneksi aivan hetkessä ruostu, vaikka edellisestä itämaiden vierailusta on jo aikaa muutama vuosi. Joka tapauksessa, tikuilla syömistä kannattaa ehdottomasti harjoitella ennen kuin astuu jalallaan Japaniin tai Kiinaan. Eipähän jää riisit housuille.

Jagaimo house special tanuki rice

Japanian ruokaa

Työmatka Japanian ihmeellisessä maassa tarjoaa mahdollisuuden käydä maistelemassa paikallisia sapuskoja. Ajattelin motivaation ja aikataulujen puitteissa heitellä tänne tarinoita, lähinnä omaksi ilokseni tulevaisuutta varten.

Nyt ensimmäisenä päivänä tuli kokeiltua jonkin satunnaisen ravintolan (nimeä en tiedä, koska se oli täynnä vain merkillisiä merkkejä) naudanlihawokkia. Tarkoitus oli ottaa siitä kuvakin, mutta kännykästä loppui akku. Ravintola oli Sapporossa paikallisen rautatiaseman ylimmässä kerroksessa (kuva, courtesy to Chenka). Maisemat siis olivat mainiot. Aukiolla kuvattiin TV-ohjelmaa (?) ja muutenkin tapahtumia riitti moneen lähtöön hääkuvauksista poseeraaviin teinityttöihin.

Itse ruoka maistui hyvin Kiinalaiselta. Eli aromivahventeella maustetulta ja maissitärkkelyksellä suurustetulta muhnulta. Tämä ei suinkaan ole paha asia, sillä loppujen lopuksi wokki oli mitä mainiointa. Mukana oli monennäköistä etelän hetelmää, joiden nimistä minulla ei ole mitään tietoa. Häipyvä flunssa verotti hieman näiden kasvisten makujen tunnistamista. Hintaa purtavalla oli kymmenisen euroa, joten ihan sopupeleillä selvittiin. 

Ystävälliset tarjoilijat meinasivat saada slaagin kun ajattelia kalppia ulos ravintolasta ilman maksamista. En tietysti ymmärtänyt että mikä tässä nyt oli hätänä vaikka kovasti osoiteltiin suuntaan jos toiseen. Kysehän oli tietysti väärinkäsityksestä. Olin jättänyt pöytään rahat juomarahojen kera (niitä täällä ei tarvitse jättää, mutta ei ollut tasarahaakaan). Ja sitten siinä asiaa selvitellessäni toinen tarjoilija juoksujalkaa kipitti rahojeni kanssa, ja sitten kumarreltiin sinne ja tänne. 

Olisihan se pitänyt muistaa edellisestä japanianvierailusta, että täällä monessa maksetaan kassalla ruokailun päätyttyä eikä länsimaiseen tapaan patsastella omalla paikalla juoksuttamassa tarjoilijoita. 

Käväisin myös lähistöllä olevassa intialaisessa ravintolassa vetämässä persusetit iltanälkään. Ravintola oli yllättäen typötyhjä, mutta ei sitä enää kehdannut kääntyä ovelta kun oltiin jo portaatkin kiivetty ylös. Testasin paikallisen Tikka Masalan naanin kanssa. Tulisuusasteeksi otin suosiolla vain "Hotin", joskin tarjolla oli myös extra hot, special hot ja 2 x special hot. Nämä erikoistuliset maksoivat kuitenkin lisää, ja arvelin että jotta selviän aamun luennoille niin saattaapi olla parempi olla vetämättä suolistoa solmuun. Intilainen oli juuri sitä mitä odottaa saattoikin. Ehkäpä onnistun kuitenkin selviämään loppumatkan puhtaasti japanilaisilla antimilla.

Sayonara. 

Sapporo station by ~chenka on deviantART