Tikka Masala |
Tämä Tikka Masala on tulinen perusmättö, jonka voi itse kokkailla kutakuinkin sulavasti ilman Setä Benin apuvalmisteita.
Ruoka-aineet:
Pari ruokalusikallista voita
3 dl ruokakermaa
400 g tomaattimurskaa
pala inkivääriä
kolme valkosipulin kynttä
400 g kanaa (suikaleet tai fileepihvit)
kardemummaa
ruokalusikallinen garam masala mausteseosta
1 tl paprikajauhetta
2 punaista chiliä
2 punaista habaneroa
ruukullinen tuoretta korianteria
suolaa ja sokeria
Riitit:
Pistä fileepihvit palasiksi ja sujauta kana pannulle voinokareen kera. Anna kanojen ruskistua kutakuinkin kypsiksi ennen kuin siirrät ne lautaselle odottamaan.
Raasta inkivääri ja murskaa tai pilko valkosipulin kynnet. Pilko chilit. Jos haluat elämääsi sisältöä, niin ota soppaan mukaan myös habanerot. Muista kuitenkin, ettei juuri kannata kosketella itseään tai elinkumppaneitaan, jos habanerot on pilkottu naturaalisti with bare hands. Habaneronesteet silmiin hierottuna on ratkiriemastuttava kokemus. Myös ns. kahdenkeskeisen illan jatkomahdollisuudet saattavat rajoittua tulisen kosketuksen myötä.
Heitä ruokalusikallinen voita paistokasariin tai isoon paistinpannuun ja pistä valkosipuli-inkiväärit tirisemään. Laita sekaan hyppysellinen kardemummaa ja ruokalusikallinen garam masala mausteseosta sekä teelusikallinen paprikajauhetta. Lisää hetkisen kuluttua chilit, mutta varo ettet kärisytä habaneroja kuin aivan vain tsuitsait hetkisen. Liiat habanerohöyryt saavat hengityksenkin tulistumaan - näin kanssaeläjät ovat ainakin joskus todenneet joskaan itse en kyllä ole mitään huomannut.
Kaada sekaan tomaattimurska ja kerma. Keitä koko soppaa kokoon kymmenisen minuuttia. Lisää kanat viimeisen parin minuutin aikana. Lisää suolaa makusi mukaan sekä noin ruokalusikallinen sokeria. Tarjoile riisin ja tuoreen korianterin kanssa. Neuvon laittamaan korianteria reilusti, sillä paras makukombinaatio tulee juuri yhteistuumin kastikkeesta ja tuoreesta korianterista.
Habanero tuo keitokseen hieman "hedelmäisen" maun. Toiset tykkäävät siitä ja omasta mielestäni habis sopii myös tällaisiin itämaisiin ruokiin, joskin vähän se ehkä kallistaa makumaailmaa omaan outoon suuntaansa.
Nauti tikka masala jääkylmän oluen seurassa ja valmistaudu seuraavan päivän vessasessioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti