Tutkailuja: hyvien makujen ja elämien perusteet (osa 1.1) - Karkaa opintolainalla Kiinaan

Vuosia sitten oli kevät. Opintoja oli suoritettu ahkerasti koko lukukauden ajan ja huhtikuussa katseltiin Jyväskylän masentavan hitaasti sulavia lumikinoksia. Miten vaihtaa arkista askelkuviota, kun ei ole edes rahaa mihinkään? 

Hetken arpomisen jälkeen päätimme ulosmitata rakkaan valtiomme meille takaamaa opintolainaa sen verran että Finnair myöntyisi lennättämään meidät Shanghaihin. Ja kun viisumit lopulta tipahtivat postiluukusta, ykskaks yllättäen jokapäiväinen taivaltaminen yliopistolta kotiin ja kodista kauppaan olikin vaihtunut maailman vanhimman elossa olevan kulttuurin kummasteluksi.

Shanghain keittiö on todella kummallinen. En usko että voisin väittää ymmärtäväni edes alkeita siitä kaikesta mitä Kiinassa olisi tarjolla. Teimme kyllä uskollisesti ennakkoluulotonta makumatkaa tyttöystäväni kanssa. Tämä johtui puhtaasti siitä seikasta että emme ymmärtäneet ruokalistasta yleensä yhtään mitään. Mutta koska annokset olivat niin halpoja, oli opiskelijallakin varaa osoitella listasta vähän sitä sun tätä ja toivoa sormet ristissä, ettei arpaonni ollut osunut johonkin todella mielenkiintoiseen. Ei ollut lainkaan epätavallista että naapuripöydän seurue söi alkupaloiksi eläviä heinäsirkkoja.

Hangzhoun pikkukaupungissa (pari miljoonaa asukasta) saimme muutamaan otteeseen myös tuntea julkisuuden ihanuuden. Ihmiset saattoivat pysähtyä ravintolan ikkunan taakse katsomaan kun länkkärit mutustivat safkaa epäilemättä heidän mielestään väärällä tyylillä. Eräässä ravintolassa joukko lapsia kerääntyi pöytämme ympärille nauramaan puikonkäsittelytaidoillemme (olimme kyllä harjoitelleet sitä kotopuolessa varmuuden vuoksi, joten ei puikkozumbamme aivan niin kamalaa ollut kuin lasten matkimiselkeistä olisi voinut päätellä). Onneksi pikkuhirviöt katosivat aina hetkeksi kun tempaisi kameran esiin.





Niin letkeitä kuin eksoottiset safkat periaatteessa ovatkin, rehellisyyden nimissä täytyy todeta että aika ajoin nurkan takaa esiin pilkistävä mäkkärin kyltti oli helpotus - varsinkin kun on tampannut Kiinainmaata monta tuntia putkeen ilman kunnollista aamupalaa. En voi väittää että Shanghain keittiö olisi lempikyökkini (pahoittelen että valehtelin otsikossa). Ruoka oli yksinkertaisesti niin outoa siihen nähden mihin oli tottunut, hieman kuin olisi ollut köyhänmiehen Madcook joka ikisellä aterialla. Toisaalta on helpottavaa kun ei tiedä mistä eläimestä liha on milläkin kerralla peräisin. Eipähän ole ainakaan ennakkokäsityksiä vaivaamassa elämystä.




Tarinan opetus ei kuitenkaan ole ruoka vaan se se että nyt vuosia ja pari lasta myöhemmin tajuaa, ettei tuolla parin tonnin lainalla ole enää rahallisesti mitään merkitystä. Opintoaikana on aikaa ja huoletonta vapautta, vaan ei välttämättä pelimerkkejä. Älä turhaan siis arvo opintolainaa, jotka joutuu maksamaan takaisin lähes korottomana joskus useiden vuosien kuluttua. Karkaa Kiinaan. Tai Japaniin. Tai Porvooseen. Ei sillä niin väliä, kunhan muistaa zumban rytmit.